Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 9. tammikuuta 2017

Saga pääkaupunkiseudun urheiluakatemian jäseneksi

Saga valittiin joulukuussa Urhean eli pääkaupunkiseudun Urheiluakatemian jäseneksi muiden huippu-urheilijoiden joukkoon. Saga kuuluu toiselle tasolle eli lajiliittojen maajoukkuevalmennusryhmiin kuuluviin urheilijoihin (nuorten ja aikuisten maajoukkueet). Todella hienoa ja tärkeää, että näin Saga pääsee osaksi muuta urheilevaa yhteisöä ja hänet nähdään maajoukkueurheilijana. Kaikille urheilijoille on tärkeää, että kuuluu yhteiseen joukkoon. Toisilta urheilijoilta, oman lajin muilta huipuilta, oppii uusia tapoja treenata ja suorittaa oman lajinsa oleellisia elementtejä. Mallien avulla voi asettaa myös itselleen tavoiteita oman osaamisen kehittämiselle.

https://www.urhea.fi/urhea/akatemian_urheilijat/rytminen_voimistelu/

Upeaa, että Urheassa nähdään laajemmalti koko urheilukenttä, myös heidät jotka tarvitsevat välillä hiukan enemmin apua mutta treenamisen ja tavoitteiden osalta ovat yhtä päämäärätietoisia kuin muukin kilpaurheileva joukko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti