Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Kisa, treeni ja keilailua



Lauantai alkoi jälleen Vihdissä Suomi Slalom kilpailuissa ja harjoituksissa. Suurin osa kisajoukkueesta oli paikalla ja innokkaana kisaamaan ja treenaamaan. Ennen kisaa oli harjoituslaskuja rinteessä koko joukkueen voimin, alkuun muissa rinteissä ja ennen kisaa muutama lasku tämän kertaiseen rataan tutustuen. Valmentaja Virpi "Vipe" Mikkola veti joukkoa ja ohjeisti jokaista urheilijaa yksilöllisesti tarpeen mukaan. Itse kisa sujui pilvisessä säässä mukavan vauhdikkaasti. Saga kertoi, että "laskuasento on parantunut ja vauhtia on tullut lisää." Kisan jälkeen ohjelmassa oli alkuun harjoittelua kilparadalla ja palkintojenjaon jälkeen treenit jatkui keskittyen teknisten taitojen paranteluun. Saga totesi, että "pitäisi saada auraus pois ja siirtyä leikkaukseen, niin saa vauhtia lisää. Eikä keppi saisi jäädä kauaksi käännöksissä." Valmentajan neuvot oli kuunneltu tarkkaan. Kolmituntisen rupeaman jälkeen alkoi jaloissa jo hiukan tuntua.

Illalla ei päivän meno tuntunut jaloissa, hyvin jaksoi lyhyen tauon ja pikaisen ruokailun jälkeen lähteä kaverin kanssa keilaamaan. Jokunen täyskaatokin osui kohdalle, eikä keilailun jälkeistä herkuttelumahdollisuutta jätetty väliin.

Sunnuntaille mahtui palauttava fysiikkaharjoitus. Hieman voimaa, venyttelyä ja tasapainoliikkeitä. Hyvä urheiluviikko takana, kisoihin aikaa 36 päivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti