perjantai 5. toukokuuta 2017

Työharjoittelua, asumisharjoittelua ja voimisteluharjoittelua

Viikko jatkui Vapun jälkeen työharjoittelujakson toisella viikolla ja asumisharjoittelulla. Töissä päivät olivat mukavia ja antoisia. Työtkin sujuivat erittäin hienosti saadun todistuksen mukaan. Työtehtäviin kuului ravintola-apulaisen tehtävät; astiahuolto, asiakkaiden vastaanottosiivoaminen, pöytien siistiminen ja kattaminen. Kiitettävän merkinnän Saga sai kaikista arvosteltavista osa-alueista; vastuuntunto, ahkeruus ja yritteliäisyys. Ilahduttavasti vahvuuksiksi mainittiin asenne, positiivisyys, rohkeus, puheliaisuus,  nopea oppimaan, halu oppia.

Asumisharjoittelusta käsin hoitui treeni keskiviikkona että perjantaina. Eritysesti tämän perjantain treeni oli mieluisa. Heti aamusta kun oli puhetta missä ja monelta treenit ovat niin kasvoille levisi ilo ja tyytyväisyys, Saga kertoi heti että samaan aikaan on menossa Kinesisin harjoitukset, sen verran tarkkaan on SC Vantaan sivut tutkittu ja laitettu mieleen milloin kukin joukkue treenaa ja kilpailee. Treenipaikalla Simonkylän koululla muutkin paikalla olleet joukkueet Saga tunnisti välittömästi. Omat harjoitukset sujui oikein mallikkaasti ja samalla taas näki miten joukkueet vievät harjoituksiaan läpi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti