Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Mikael Gabriel, Budapest ja asumisharjoittelua




Tänään toteutui pitkäaikainen toive, yhteiskuva MG:n eli Mikael Gabrielin kanssa. Tapaaminen oli todella suuri yllätys. Kirjamessuilla, ennen MG:n messuesiintymistä, mahdollistui yhteiskuvan ottaminen ja pieni juttutuokio hänen kanssaan. Mikael oli yllättynyt miten hyvin Saga on perillä hänen biiseistä ja monista muista hänen jutuista. MG kyseli mikä on Sagan lempibiisi ja Saga vuorostaan kehui MG:tä komeaksi, upeaksi ja mukavaksi ja kyseli hiukan MG:n eilisestä Possen esiintymisestä. Saga pääsi kertomaan MG:lle Special Olympics kisoista ja niissä menestymisistä.

MG:n seurassa oli Himmee kiertueesta tehdyn Himmee -kirjan tekijä, Janita Autio, jonka Saga tunnisti heti, koska hän on yksi joita Saga seuraa Instassa, joten samalla tapaamisella tuli kohdattua useampi idoli.

Oli hyvin hieno kohtaaminen. Sen jälkeen messualueelle kuuntelemaan Mikael  ja Janitan haastattelua. Paikalla oli iso joukko muitakin faneja.


Messuilta kiirehdittiin voimistelutreeneihin. Vauhtia on ollut päällä tovi, edellisenä viikonloppuna syyslomalla oli matka Budapestiin jossa kierreltiin katselemassa nähtävyyksiä, shoppailemassa ja nauttimassa hyvästä ruuasta. Eläintarhassa pääsi sattumalta hyvin lähelle tiikeriä joka makaili autonlavalla. Kävelykilometrejä muutamassa päivässä kertyi noin 25 km.
Viikolla oli jälleen ratsastusta sekä partio, mutta erittäin huonon sään takia matka torstain voimistelutreeneihin jäi tekemättä. Torstaina alkoi kuitenkin asumisharjoittelu, jossa oli ohjelmassa pyykkäystä, siivoilua ja pestopastan valmistaminen koko porukalle. 

Paljon hienoja muistoja on taas kertynyt lyhyessä ajassa. Ja ensi viikolla alkaa työharjoittelu jaksot, joten liikettä riittää.

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Syysloma

Syysloma viikko on alkanut iloisesti. Päivät ovat menneet Me Osalliset järjestämällä päiväleirillä, jossa on tehty ruokaa, käyty museossa, kännykkäsuunnistusta, ruokailua kiinalaisessa ja paljon muuta ja tietenkin kaikki tämä hyvien kavereiden kanssa, joten hauskaa on ollut.

Tiistaina oli ratsastusta ja ennakkoarvaus millä hevosella pääsee ratsastamaan osui oikeaan eli "Tiksulla".  Partion ollessa tällä viikolla syyslomatauolla, oli hyvää aikaa kohtuullisessa syyskelissä käydä kiipeämässä rappusia. Jälleen neljä kertaa ylös eli noin 860 noustua rappusta.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Treeniä, keilailua, leffa ja lisää treeniä

Loppuviikkoon mahtui paljon liikettä ja toimintaa. Torstaina ja perjantaina oli hyvät treenit, torstaina oli viikoittainen seuran treeni kavereiden kanssa. Perjantaina pitkästä aikaa ehti käydä tekemässä oman treenin Kauniaisissa  Hyvä Olon tiloissa, siellä ohjelmassa oli kaikkien neljän level 2 ohjelmien läpikäynti viidesti. Ohjelmat sujuivat hienosti, hyvin on ohjelmat hallussa ja liikkeisiin tullut lisää tarkkuutta. Sunnuntaina oli vielä toiset seuran harjoitukset, joten voimistelun osalta hyvä treeniviikko takana.

Harjoittelun väliin viikonloppuna oli aika hiukan juhlia synttäreitä kavereiden kanssa, oli mukavaa ja hauskaa olla keilaamassa kavereiden kanssa ja sen jälkeen nautiskella yhdessä pitsaa Italialaisessa ravintolassa.
Takana onnistunut keilailusessio

Sunnuntaina keksittiin, että voisi mennä elokuviin kavereiden katsomaan Tokasikajuttu, dokumenttileffa Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeestä. Elokuva oli sekä hauska että hyvin tunteikas, koskettava, ei ihme, että se on saanut kriitikoilta loistavia arvioita. 

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Syntymäpäivät ja Special Olympics leiri


Takana on toimelias ja mukava viikko. Alkuviikosta tosin ratsastus harmillisesti peruuntui huonon sään takia.

Perjantaina oli aika juhlia 17-v syntymäpäiviä. Koulussa luokkakavereiden kanssa nautiskeltiin hiukan synttäriherkkuja. Koulupäivän jälkeen oli pikainen käynti kotona, josta tavarat matkaan ja kohti Pajulahdessa pidettäviä  Special Olympics monilajileiriä. Leirillä perjantaina juhlistettiin hiukan myös syntymäpäiviä herkutellen, joten energiaa oli riittävästi harjoitteluun ja leireilyyn.

Leirillä oli paljon rytmisen voimistelun kavereita samoin monia muita tuttuja erilajien parissa. Paljon tuli jutusteltua kamujen kanssa. Kaikkiaan leirillä oli hyvin mukavaa ja hauskaa niin treeneissä kuin muissa tekemissä.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Asumisharjoittelua, synttärit ja rappusia

Asumisharjoittelussa
Jälleen yksi 215 portaan nousu menossa
Harjoittelun osalta viikko oli melko tavanomainen, ratsastuskisoista palautumista, joten maanantaina huilaten. Viikolla oli normi harrastustunnit, niin ratsastusta, partiota kuin rytmistä voimistelua. Sunnuntaina poikkeuksellisesti ei ollut voimisteluharjoituksia, joten oli hyvää aikaa käydä kiipeämässä rappusia joissa oli erittäin hyvä vauhti päällä.

Loppuviikon koulunkäynti ja treenit hoituvat asumisharjoittelupaikasta käsin. Kouluviikkoon mahtui oppilaskunnan hallituksen kokous, jossa suunniteltiin tulevia tapahtumia. Asumisharjoittelussa
oli moninaista toimintaa ja kaupassakin tuli käytyä ostelemassa hiukan viikonloppuherkkuja. Herkutella sai myös kaverin synttäreillä, jossa ensin keilailtiin (pari täyskaatoa) ja sen jälkeen yhdessä pitsalle.
Keilaamassa