Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 30. tammikuuta 2018

Special Olympics lasketteluleirillä Himoksella




Viimein viime viikolla laskettelukausi pääsi alkamaan. Torstaina oli Napakettujen ensimmäinen
laskettelukerta, kun lunta oli tullut viimein tarpeeksi ja rinteet oli saatu kuntoon. Laskettelijoita oli mukana kymenkunta.

Torstaina oli hyvä saada hiukan tuntumaan rinteisiin, kun viikonloppuna oli Himoksella Special Olympics talvilajien leiriviikonloppu. Perjantai-iltana mentiin heti rinteeseen tekemään ensimmäiset treenit. Rinteet olivat hyvässä laskettelukunnossa joten oli hyvä lasketella puolitoista tuntia ennen kuin hissit menivät kiinni. Unta ei tarvinnut juurikaan houkutella reilun kolmen tunnin matkustamisen ja iltalaskettelun jälkeen.

Aamulla oli aikainen herätys, jotta ehti rauhassa syödä aamupalaa ja heti hissien avauduttua mäkeen. Leirillä oli toistakymmentä alppinistia ja kaksi lumilautailijaa. Samalla leirillä oli mukana myös joukkohiihtäjiä sekä lumikenkäilijöitä. Leirillä oli hauskaa tavata aiemmilta kisa-ja leirimatkoilta tuttuja urheilijoita sekä valmentajia. Ja hienoa, että myös uusia harrastajia oli tullut mukaan.

Lauantaina tehtiin kaksi laskettelusessiota, joten rinteissä vietettiin useita tunteja. Iltapäivää kohden
rinteiden kunto hiukan heikkeni sään ollessa melko kostea ja lämmin. Seuraavana aamuna oltiin taas
aikaisin liikkeellä. Yöllä ja aamusta oli hiukan pakkasta ja rinteet hyvässä kunnossa. Sunnuntaina oli
vuorossa ratalaskua jolloin sai hyvää tuntumaa pujotteluun. Valmistautuminen Norjassa, Furutangenissa, pidettäviin avoimmin Pohjoismaiden Special Olympics –kisoihin pääsi viime viikolla hyvään vauhtiin.

Vaikka viikonloppu oli reissaamista ja laskettelua niin sunnuntaina lyhyen kotona käynnin, pienen välipalan ja nopean varusteiden vaihdon jälkeen, oli nopea siirtyminen voimisteluharjoituksiin. Väsymyksestä ei ollut tietoakaan, pikemminkin paljon intoa ja ehdottomasti oli päästävä voimistelutreeneihin.

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Treenailua


Ratsastamaan ei huonon kelin takia harmillisesti tällä viikolla päässyt, mutta touhua kyllä riitti pitkin viikkoa. Partiossa ja voimistelussa oli hyvät tunnit ja kotona harjoittelu omien ohjelmien kanssa jatkui paljolti pallo-ohjelman parissa. Myös keilojen kanssa on tullut tehtyä joitain harjoituksia. Itse keilaohjelma alkaa hiljalleen muotoutua valmiiksi ja sitä pääsee pian harjoittelemaan kunnolla koko ohjelmalla.

Viikonloppuna ehti myös käydä kaverin luona yökylässä. Ensi viikolla viimein rinteiden tilanne on niin hyvä, että Napakettujen laskettelukausi pääsee käyntiin.


sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Kevätkausi ja keilailua

Kohti treenisalia
Voimistelussa alkoi kevät kauden treenit ja alkuun oli hiukan lihaskuntoharjoitteita ja vanteen käsittelyä. Harjoittelu kohti kevään kisoja pääsi hyvin alkuun. Myös kotona on pitkin viikkoa harjoiteltu, niin pallolla kuin keiloilla.

Talvikauden lasketteluavaus on vielä tekemättä, mutta monot, kypärä ja sukset on kaivettu esiin ja vaikuttaa siltä että rinteet aukeavat pian ja pääsee laskettelun makuun sekä valmistautumana täysillä maaliskuun alussa Norjassa pidettäviin kisoihin. Myös ratsastustunnit jatkuivat, joten harrastukset pääsivät täyteen vauhtiin viime viikon aikana.

Viikonloppuna Me osalliset järjesti keilailua, jossa pääsi samalla tapaamaan kavereita ja sen jälkeen yhdessä hampurilaisille. Ja samalta reissulta ystävä tuli yökylään, joten viikonloppu oli oikein mukava.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Voimistelua, keilailua, leffa, Lux Helsinki ja Porvoo



Viimeisellä lomaviikolla ehti tehdä monenlaista. Lomamatkalla harjoiteltua ja hiottua pallo-ohjemaa käytiin harjoittelemassa valmentajan Terhin kanssa SC Vantaan kanveesilla. Hyviä korjauksia ja pieniä muutoksia tehtiin ohjelmaan, nyt se alkaa olla kokonaisuudessaan valmis. Ohjelmaa käytiin kotona läpi, erityisesti muutoskohtia ja lauantaina Hyvä Olo Liikuntakeskuksen salilla ohjemaa  harjoiteltiin ahkerasti. Nyt on aika paneutua myös seuraavan ohjelman tekemiseen. Saksan mm-kisoihin on harjoitteluaikaa vielä puolivuotta eli hyvin on aikaa tehdä ohjelman ja treenata ne kuntoon.

Laskettelun osalta harjoittelu on vielä haasteellista etelän vähäisen lumen takia, mutta harjoittelusuunnitelmat hiihtolomalle, ennen avoimia pohjoismaiden mestaruuskisoja, ovat jo valmiina. Ja varmasti pian pääsee etelässäkin rinteisiin laskettelemaan, ja muutaman viikon kuluttua on lasketteluleiri Himoksella jossa viimeistään pääsee hyvään vauhtiin laskettelutreenien kanssa.

Menneellä viikolla oli hauskaa käydä myös elokuvissa että keilaamassa ja syömässä kavereiden kanssa. Lauantaina iltana oli piipahdus Lux Helsinki tapahtumassa. Ja sunnuntaina oli vierailu Porvooseen jossa oli tapaaminen koiran kasvattajan luona sekä kävelyä vanhan Porvoon kaduilla sekä herkullinen ruokailu idyllisessä ravintola El Patiossa. Hienon ja hyvän loman jälkeen on taas mukava jatkaa opiskeluja.



.


tiistai 2. tammikuuta 2018

Uusi vuosi 2018

Loppuvuosi ja vuodenvaihde meni lomaillessa Abu Dhabissa. Matkalla tietenkin oli myös urheiluvarusteet ja pallo mukana. Paikka oli tuttu muutaman vuoden takaa jolloin siellä harjoiteltiin nauhaohjelmaa Espoossa pidettyjen rytmisen voimistelun World Cupin gaalaesiintymistä varten. Henkilökuntakin muisti että siellä oltiin aiemminkin harjoiteltu.

Nyt kun ohjelmat ovat vaikeutuneet ja tilaa tarvitaan lisää niin sali alkoi käydä pieneksi, mutta hiukan soveltamalla ohjelmaa saatiin hiottua eteenpäin hieman liian pienessä liikuntasalissa. Ohjelmaan tehtiin samalla muutamia pieniä muutoksia, jotta pallo-ohjelman tarvittavat osa-alueet tulisi katettua mahdollisimman hyvin.

Loppuviikosta alettiin jo hiukan miettimään ja rakentamaan keilaohjelmaa. Muutamia tasapainokohtia sen osalta hiukan testailtiin, jotta voitiin arvioida onnistuvatko ne tulevassa ohjelmassa, ja kyllä onnistuivat hienosti. Kova harjoittelu kohti kesän kisoja jatkuu. Samalla hiotaan Special Olympics level 2 ohjelmia tulevia kansallisia kisoja varten.

Vaikka lumi on eteläisessä Suomessa vähissä niin valmistautuminen Norjassa pidettäviin avoimiin pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin Norjaan on myös alkanut. Toivotaan, että pysyvä lumi tulisi pian myös eteläiseen Suomeen niin hiukan paranisi harjoittelumahdollisuudet. Myös ratsastustunnit jatkuvat pian ja aikanaan kisailu myös sen osalta.

Hienoa ja urheilullista Uutta Vuotta kaikille!